Uusia herkkuvärejä!

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Kesä tuli, työajat eivät ole siihen nähden suotuisat. Paras auringonottoaika menee töissä istuessa. Päätin nyt pitää kesän lauantait suljettuna, pääsen ainakin silloin grillaamaan itseäni aurinkoon. Muuta kesälomaa ei sitten pidetäkään. Ihanat aurinkopisamat ilmeistyi jo polviin ja sääriin, toivottavasti huomenna paistaa edelleen, että pääsen testaamaan uudet bikinit.


Jotain valmista sentään olen saanut aikaan. Töitä on tullut aloitettua, mutta oikein mitään valmista ei ole tullut. IK:n Après Surf Hoodien takakappale on puikoilla (langaksi valitsin Sandnesin Sisun uuden kevään vihreän), ja melkein loin jo silmukat VK:ssa olleeseen siniseen kesätoppiin, mutta sain viime hetkellä hillittyä itseni. Lankana tuossa jälkimmäisessä oli Colinetten puuvilla-viskoosi Banyan, jota ehkä joudun tilaamaan itselleni muutaman vyyhdin kun seuraavan kerran on Colinettelle asiaa... Väreistä houkuttelivat heti mallissa olut Lapis (muistaakseni), vaikken sinisten ystävä yleensä olekaan, sekä yksivärisistä Salty Dog. Katsotaan...



Malli Toukokuun Suuresta Käsityölehdestä, lanka Sublime Organic Cotton Dk, menekki noin 2,3 kerää toiseksi pienimpään kokoon, eli mahtuu 110 cm:lle. Jäi vielä lankaa mallitilkkuun ja tossujen reunaan. Mahdottoman ihana kutoa, vaikken yleensä tykkää merseroimattomasta puuvillasta, koska siinä näkyy niin selvästi nurjat kerrokset ja se hikoaa ja natisee inhasti käsissä ja puikoissa, mutta tämä oli sen verran paksua ettei tarvinnut kauaa ihmetellä keskeneräistä työtä. Hieman lanka kyllä pölysi, ja jouduin raapimaan nokkaa valitettavan usein.

Ja tänään värjääjä yllätti minut upeilla väriluomuksillaan! Valitettavasti en saanut kameraan taltioitumaan sävyjä aivan oikein, joten joudutte tulemaan paikanpäälle toteamaan värit. Itselleni tuli hyvin "merellinen" olo lankoja vyyhdille veivatessani, eikä siis "kipparillinen" vaan oikea merenalainen olo. Laguuneja, merilevää, Ahdin valtakuntaa sun muuta. Keijujen taikametsääkin taisi jossain välissä vilahtaa mielessä.


3 kommenttia:

hekku kirjoitti...

Ihanat värit! Taidetaan nähdä heti maanantaina :)

Johanna kirjoitti...

On kyllä hienot värit! Mulla on edelleen tuo Yliveto testaamatta, pitää kai kohta...

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Onpas kiva lukea kuulumisia! Kaupalla kun on aina niin nätejä näyteneuleitakin. Ennustan että Ylivetoa ei jää jäljelle ;-D