Aarteenetsintää

Kuvapainotteinen postaus tällä kertaa. Löysin aarteita. 75-vuoden Muoti+kauneus -lehtiä. Hauraita sivuja, ihanaa vanhaa tuoksua, erilailla kauniita kuvia. Tässä parhaimpia, ehkä myös tänäpäivänä toteutuskelpoisia malleja. Ja kaikista ihmeelisin ihme, ohjeetkin ovat tallella! Erityisesti lasten mallit ovat neulekoneelle, en sen kummemmin perehtynyt ohjeisiin, mutta saisikohan ne ymmärrettävästi käännettyä käsinneulontaan. En nimittäin ikinä ole koskenutkaan neulekoneeseen. Enkä toisaalta haluakaan, eihän siihen jää sitä neulomisen iloa sitten ollenkaan...

Ihanan istuva malli. Vain pari kolme isompaa nappia alareunaan ja tämähän olisi mulla koko ajan päällä!



Ihan perusmallinen v-aukkoinen liivi... Tällainen on ollut hakusessa muttei ole löytynyt. Värit toki ei ole ehkä tämän päivän kuumimmat, mutta sepä on helposti korjattu.


Alkaisin tämän heti jos ei olisi mitään muuta puikoilla... Köh.




Tuossa liivissä on jotain aivan uskomattoman ihanaa ja hauskaa! Tekisin, jos pitäisin, mutta luulen että jäisi pitämättä. Silti tosi ihana malli.

Valmistuuhan sitä jotain... vihdoinkin!

Olen kokenut hyvin lyhyellä aikavälillä kaksi onnistunutta valmistumisen riemua! Outo tunne, kaikki työt on yleensä aina vain kesken.

Clapotista aloimme Hekun kanssa neulomaan jokin aika sitten. Langaksi valittiin Colinetten Cadenza, sama uutuusväri kummallekin, eli October Afternoon. Ehkä maailman ihanin väriyhdistelmä. Olisinpa vain tummaverisempi että se sopisi myös minulle. Vaikka kuinka tahtoisin olla syksy-värinen ihminen, kun syksystä ja väreistä muutenkin tykkään, joudun tyytymään ajatukseen että ehkä ne talven ja kevään värit on enemmän mun yliluonnollisen valkoiselle hipiälleni sopivampia.

No ei auta, huivi on tehty. Nyt se on kuivumassa koiran ulottumatomissa.

Käsinvärjätty 100% merinovilla hellii kait muidenkin nahkaa, ennenkun sain edes huvia sen kummemmin levitettyä, löysi koira uuden luunsyöntipaikan. Mikäs siinä, laatutietoinen piski, täytyy myöntää. Jos itse saisin maata ja syödä suklaata kaiket päivät merinovillojen päällä, niin enpä valittaisi.
Clapotis on siis huomenna käyttövalmis! Ainut huono puoli on se, että ainut talvitakkini on tumman ruskea villakangas takki, ja siihen sopivat kengät on kellarin uumenissa. Kävin jo kerran niitä etsimässä mutten löytänyt. Nyt etsintöjä vaikeuttaa se, että kaksi iltaa sitten, onnistuin tipauttamaan avainnippuni hissikuiluun koiranpissatus reissulla... Siinä ei auttanut muu kuin keskellä yötä (kello oli yli 12) kurkata rapunovesta ulos ja katsoa missä kerroksessa on valoja päällä. Onneksi tajusin pitää rapunovesta kiinni, muuten oltaisiin jääty pihalle ihmettelemään. Puhelimetkin oli jääneet töihin vahingossa, oli lievästi sanottuna orpo olo.

Eli kellariin pääsen vasta kun on hissin seuraava huolto joskus 2009 vuonna, aikaisemmin jos kenkiäni havittelen, saa siitä lystistä pulittaa reilut 100 euroa... Eli ootellaan.Tässä vielä kuva valmiista Clapotiksesta. Puikkoina puiset 5 mm Knit Picks-pyöröpuikot ja lankaa jäi viidennestä vyyhdistä muutama metri. Eli noin 245 g. Hengityksen pidättäminen todella auttaa langan riittävyyteen :)

Niin, ne toiset valmistuneet oli polvisukat Step-sukkalangasta. Varpaista aloitetut, toimivat sukkakurssilla "opetussukkina".

Toinen innon aihe oli toissailtana aloittamani sukka upouudesta Zitronin Trekking Hand Art langasta. Värit on upeat! Niin karkkiset että jouduin jopa haistamaan lankaa että haiseeko täällä oikeasti hedelmäkarkit. :) Kuvassa värit on hieman voimakkaammat kuin luonnossa. Vadelmanpunavoittoiset, keltaista, oranssia ja limenvihreää vain mausteena. En normaalisti tykkää ihan näin ihanista väreistä, mutta kai tämä pimeys vaikuttaa, ja kaipaa jotain väriä myös sukanneulontaan. Värinumero on siis 510 Tonga. Myös saman sarjan "Trinidad" väri on aivan mahtava, tummaa violettia, turkoosia, limeä, harmaata... Jollakin on välähtänyt värjäämössä.

Isänpäivän niinsanottu sankari

Meidän "pesueessa" vietettiin ensimmäistä kertaa isänpäivää. Vaikka lapsi ei olekaan biologista sukua, on kummallakin tumma tukka ja karva yhtä pehmoista. Kummatkin makaa välillä sohvalla raajat kattoa kohti ja kuorsaavat, ja kummatkin kärkkyvät keittiössä naispuolisen perheen johtohahmon kokkaillessa. Kummallakin on ruskeat silmät. Kummallakin riittää suupielissä putsattavaa syömisen jälkeen, ja kummatkin on vähintäänkin yhtä kiinnostuneita autoista. Kumpikin vetoaa lauman emäntään kovasti, joten kai se on isä ja poika jotka tämän kakun ansaitsivat sunnuntaina.

Siellä jo kärkytään kun koitin ikuistaa suklaapiparminttutäytekakun vielä kameraankin. Nuoriso sai oman pienen palan ja lautanen nuoltiin kiiltäväksi. Vanhukset nauttivat muutaman palan uuden viinituttavuuden kanssa.

Tassut mahdollisimman lähelle kakkua. Siihen olisi ollut mukava painaa tassun jäljet. Tassut on hassut jutut. Aina jos syön sohvalla telkkaria katsoessa, koira kyllä on nätisti vieressä, ei tunge syliin, katselee vaan ja tassulla on pakko koskea syövään ihmiseen. Eli tassu lasketaan joko jalan tai muun syömistä harrastavan ihmisen päälle ja sitten tuijotetaan silmiin. Olen muuten huomannut että harmaana sadepäivänä jaksaa aina ilostuttaa sadat pienet tassun jäljet rappukäytävän lattiassa, jotka siihen ehditään tassutella kun äiteltä on avaimet hukassa ja pitää odottaa oven aukaisua.

Pusuja ei säästelty juhlapäivänä. Ei niitä säästellä muutenkaan. Paitsi tänä aamuna, kun koira päätti pistellä poskeensa jonkun toisen koiran kakkaa aamulenkillä. Yök. Aamupusut jäi saamatta tänään.



Huomasin myös kerran vähän syksymmällä kuinka märkään kumisaappaaseen tarttui pudonneita syksynlehtiä. Mieleen tulvahti ala-asteen syksyiset luontoretket Hervannan Suolijärven metsiköissä, kerättiin erillaisia kaveja, tutkitiin sammalia ja haisteltiin metsää. Silloin oli eri tavalla kosketuksissa luontoon, luonnossa käytiin ja siellä koskettiin puihin ja korsiin ja ties mihin. Minusta kai kasvoi niin herkkäjalkainen city-ihminen etten voi edes pihanurmikolla kävellä paljain jaloin, hiekasta puhumattakaan, ja viime kesänä kun innoistuin lyhyistä shortseista (city-shortseista luonnollisesti) ihmettelin miten heinät osuivat sääriin kun kierreltiin pennun kanssa metsässä. Ihmeellistä. Joskus pitää ihan poimia joku heinä tai muu rehu että vain tuntee miltä se elävä luonto tuntuu, kun siellä ei tule enää käytyä. Ensi kesää odotellessa, koirakin uskaltaa jo kävellä tiheissä metsiköissä.

Tässä voisin liittää aiheeseen sopivan ihanan luontokuvan, mutta olen harvinaisen huono valokuvaamaan. Ideoita on mutta toteutus on aina jotain aivan muuta. Mutta tässä harvinainen auringonpilkahdus meidän lenkkimaisemista.

Haaste

Poimin Hekun blogista haasteen tähän työpäivän hiljaiseen hetkeen.

Tehtävänanto: "Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

1. Inhoan "tyhjentää hiusharjan". Eli kun hiusharjaan luonnollisesti jää tukkaa harjatessa irtohiuksia, niitä sitten kerääntyy ja kerääntyy niin kauan että koko harja näyttää valtavalta karvapallolta. Jos ei joku hyväntahtoinen tuttava sitä aikansa katseltuaan puhdista, saatan niellä inhotukseni ja tyhjentää sen itse.

2. Siivousintoilijaksi osaan olla välillä tosi ällöttävän välinpitämätön joissain asioissa. Asia on nyt vain pahentunut kun olen asunut 4 kk yksin, ja vielä 2 kk yksinoloa jatkuu. Esimerkiksi olohuoneen pöydällä saataa olla viikon yksi puoliksisyöty ruoka, tai jääkaapissa rasioissa viikon vanha ruoanjämä, tai vessan nurkassa roikkuu kasvava kasa likapyykkiä melkein kaksi viikkoa. Perunankuoret saattaa muumioitua keittiön työtasoon... Aina ohikulkiessa mietin että voi, tuokin on vielä tuossa, pitäisipä se korjata pois. Mutta siihen se jää. Kesälläkin parvekkeen lasipöytään oli kuivunut appelsiinin siivu ja pari ampiaista niin lujasti että jouduin lastalla raaputtamaan ne irti. Ällö-minä.

3. Vessapaperia on aina oltava. Lähentelen hermorauniota ja saan sydämmentykytyksiä jos tiedän että viimeinen vessapaperirulla on menossa. Siksi yksinasuvanakin ostan aina sen jättisäkin vessapaperia ja puran ne hyllyyn kivoihin pinoihin, josta sitten niitä saa noutaa kuin kaupan hyllyltä.

4. En käytä maitoa nykyään, mutta sillon kun käytin ja jos joudun maitopurkkia käsitellä, esimerkiksi avata sellaisen, sitä on pakko ravistaa. En tiedä onko maidossa mitään "sakkaa" pohjalla, mutta en muillekaan kaada maitoa ravistamattomasta purkista.

5. Jaksan väittää että minulta löytyy aataminomena, tai ainakin sen esiaste. Kukaan sitä ei usko, eikä sitä muka kokeilemalla tunne, mutta minä tunnen. Se on ihan selvästi sellainen "isompi kurkkunikama" siinä aataminomenan kohdalla.

Karkkipäivä lankakaupassa

Perjantaina en tiennyt olinko töissä lanka- vai karkkikaupassa. Tilaus Colinettelta saapui taas aivan yllättäen, ja tällä kertaa voin sanoa että värivalinnat onnistuivat todella hyvin! Purin laatikkoa ja seuraava laatu oli aina vain ihanampi kuin edellinen!

Jitterbug. Värit vasemmalta: Blue Parrot, October Afternoon, Marble, Florentina.

Cadenza. Värit vasemmalta: Salty Dog, Adonis Blue, Vincent's Apron, October Afternoon.

One Zero. Värit oikealta vasemmalle: Morello Mash, Black, Salty Dog.

Kuviin ei vain välity värien oikea hehku. Ne siis OIKEASTI hehkuu, uskokaa tai älkää. 150 vyyhditystä myöhemmin, aloimme Hekun kanssa neulomaan Clapotista Candenzan uudesta väristä October Afternoon.

Tuskailin alussa omia inhokkejani, silmukkamerkkejä. ne on ärsyttäviä, kiliseviä ja kaikilla tavoilla häiritseviä. Clapotiksessahan niitä tarvitaan, reilusti. Kotitöiden jälkeen, nälkäisenä, kitisevän karvalapsen vinkuessa koitin saada Ravelryssä oikeasta keskustelusta kiinni. Olin jostain ohimennen lukenut että silmukkamerekit voi poistaa kun neuloo tiputettavat silmukat nurjana. Meinasin menettää hermoni kun kunnollista ohjetta ei löytynyt ja sitten päätin että alan vain neulomaan, katsotaan ja puretaan jos tarvii.

No mitään ongelmaa ei sitten tullutkaan vastaan, ihan ohjeen mukaan sai mennä. Ainut kapula rattaissa oli lankavyyhtien vaihto joka toisella rivillä, kun se toinen reuna kinnaa, mutta toivottavasti se korjaantuu pingotuksessa. Värien lätäköitymisen riskiä en halunnut ottaa. Ihana ohje, ihanammat puikot ja vielä ihanampi lanka, tämä työ tulisi olemaan juuri eikä melkein.

Tässä tilannekuvaa sunnuntai aamulta. Tätä ei vaan VOI laskea käsistä pois. Lanka on aivan uskomattoman pehmeää, varsinkin 5mm puikoilla neulottuna, ja väriyhdistelmät on upeita! Kuvasta ei luonnollisestikaan voi nähdä kaikkia sävyjen häivähdyksiä. Eilisiltaan mennessä sain jo kolme ensimmäistä silmukkarivistöä tiputettua puikoilta. Ehkäpä se valmistuu jossain vaiheessa. Mauri on kehittänyt tavan katsoa pahalla silmällä aina kun otan kutimen käteen. Omatunto soimaa hieman... Mutta kun työ on niin ihana että sitä on pakko tehdä melkein taukoamatta!

Olen saanut myös jotain muutakin valmiiksi asti. Loppem on valmis, kuva ei. Myös huovutettuja tossuja on valmistunut pari jos toinenkin. Kuvia ei ole. Vapaalankahuovutuskin onnistui, kahden huovutuskerran jälkeen. Siitäkään ei ole vielä kuvia. Huopaseen en kyllä tämän jälkeen koske, kuin korkeintaan näissä vapaalankameiningeissä. Hyi.

Sateisen sunnuntai aamun hämärässä sain näpättyä kuvan huovutetusta laukusta. Ohjeen langasta ei ollut tietoakaan ja aloinkin neuloa hyllyssä olleesta Garntjänstin Ullrik- langasta, siinä luulossa että saan siihen pari vyyhtiä käytettyä. Vyyhtejä kuluikin sitten 7-8, en pysynyt enää laskuissa. Laukku on järettömän iso, vaikka se on nyt huovutettu jo kahdesti, vai kolmesti, pysy siinäkään laskuissa. Joka tapauksessa, huovutusta on vieläkin edessä, jotta laukku vähän "tiivistyisi" ja pienenisi. Malli on tosi mukava, teen varmasti vielä muistakin langoista. Esimerkiksi Garnstudion Eskimo toimisi varmaankin tässä mallissa loistavasti.


Koirankin vaan kasvaa. Hampaat vaihtuu, etuhampaat on jo kaikki vaihtunut isoihin pysyviin hampaisiin, poskihampaat on nyt vuorossa. Yhden sain talteen. Tämä on varmaan osasyy viimeaikaiseen outoon käytökseen, ainakin toivon niin. Eilen illalla minulle vasta valkeni miksi Mauri on viimeaikoina nirsoillut ruoan suhteen. Luulin jo että se protestoi yksityisyrittäjäomistajan työaikoja vastaan, mutta eilen vahingossa lämmitin pehmitettyjä napuja liian kauan mikrossa ja niistä tuli sosetta. Jäähdyttelin ja ihmettelin kun koira jo odotti jaloissa. Laitoin lautasen eteen niin sehän tyhjeni alta aikayksikön. Samaten tänä aamuna. Suuhun kurkistaessa kummallakin puolella ainakinylhäällä kaksi hammasta on jo puoliksi irti niin että ne heiluu melkei ympäri asti, ei ihmekään jos ei edes liotetut nappulat maistu. No mammahan ne soseuttaa lapselle kunnes voi taas syödä.

Nyt se sentään nukkuu taas yöt, kun muutama yö meni ravatessa ja tuijotellessa. Siihene muuten herää kun mäyris makaa mahanpäällä, nenä kahden sentin päässä omasta nenästä ja vaan katsella toljottaa. Jännä juttu. Nyt muutama yö on jo menny normaaliin tahtiin, eli emäntä valuu tyynyltä kohti jalkopäätä sitä mukaa kun koira valtaa alaa tyynyllä.

Eilen sain räpsättyä kuvan Maailman Pisimmästä Nakkikoirasta. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua. Elän kahden pöytävalaisimen ja kynttilän turvin ennenkuin joku osaava käy kytkemässä kattovalon... Köhköh.


HUI! Älkää kiinnittäkö huomiota likaiseen sohvaan... (Voiko siivousintoilijan kotona olla noin kakkaista...?) Koitin ajatella järkevästi ja jättää päällisen pesun siihen kunnes kaikki hampaat on vaihtunut ja luita ei kuluteta näin kovalla tahdilla. Tästä syystä käytössä on myös ns. sohvahousut, kun jostain syystä luut tuntuu maistuvan paremmilta sylistä syötynä.

ÄÄRRRrrr! ja Murrrrr! vaan teille seuraavaan kertaan! (Eikö oo suhteettoman suuret hevosenhampaat nuo uudet...:)

Syysunelmia

Syksyllä on aikaa unelmoida. Unelmien toteuttamiseen silti ei ole aikaa. Pari keskeneräistä unelmaa valokuvasin, toisen olin jo autuaasti unohtanut. Näitä neuleita pitäisi käyttää juuri NYT, kun on vielä sopivan lämmin. Meneehän ne talvellakin, mutta syksyllä pitäisi voida nauttia uusista ihanista, pehmeistä ja lämpimistä neuleista. Palaan taas mielessäni siihen täydelliseen syksytilaan... Huokaus.

Ihana tumman harmaa Loppem, ihanasta Gedifran Cashmerinosta. Muutama viikko sitten olen koskenut kyseiseen työhön, neuletapaamisessa. Sen jälkeen se on kyhjöttänyt "omien töiden korissa" kaupan takahuoneessa. Kunhan olin päässyt palmikkokuvion sotkuista selville, päätin suosiolla muuttaa ohjetta sen verran, että jätän ylimääräisen puoli tuumaa jokaisen kavennuksen väliin, näin saan hiemana lisäpituutta. Liian pitkä on parempi kuin liian lyhyt.

Toisena ikuisuus sitten aloittamani Rockefeller Sweater. Hihat on valmiina, ja puikot tilattu itse kappaleiden tekoon, langat on kaikki valmiina, mutta aikaa ei ole neuloa. Hihat tuli valmiiksi päivässä. Suhteellisen nopeaa on neuloa kaksinkertaista Eskimoa 15 mm puikoilla :) Eli oikeasti tämän neuleen valmiiksisaantiin kuluisi korkeintaana 3 työpäivää jos ottaisi asiakseen. Mutta sitten asia erikseen on napit. Omassa putiikissa, saatika sitten paikallisissa nappiliikkeissä ei ole sopivia nappeja. Pitäisi olla isot, 4 cm halkaisijaltaan vähintäänkin, ja väri on jännän turkoosihtavan petrooli. Joutunen soveltamaan, koska sopivia nappeja ei tunnu löytyvän. Ehdotuksia? Puiset? Duffelit?

Ja joka postauksen pakolliset koirauutiset:

Mäyräkoira Mauri on kokenut ihmeen. Väite, jonka mukaan suutarin lapsella ei ole kenkiä, ei pidä sittenkään paikkaansa! Lankakauppiaan koiralla nimittäin on villapaita!

Lankana Colinetten Cadenza, väri Velvet Damson, menekki puolitoista 50 g:n vyyhtiä. Puikot oli 5 mm lyhyet pyöröt.

Ohjeen löysin Ravelryn kautta (kysykää vain muistanko ohjeen nimen... hakusanoilla turtleneck dog sweater voisi löytyä.) Jo muokattua ohjetta piti muokata vielä lisää, sillä onhan meidän pupsi jo niin iso ettei se mahtunut hartioistaan ensimmäiseen versioon. Nykyinenkin saisi olla ehkä hieman isompi hartioiden kohdalta, mutta eiköhän tuo auta hetken, kohta pitää kuitenkin neuloa uusi. Pukeminenkin sujuu suhkoht helposti. Ensimmäinen kerta nukkuessa ja nykyään pienen tappelun kera. Itse liikkuminen paidassa ei tuota ongelmia, hyvin vetää edelleen...

Pikkupentujen leikkikoulussa käytiin sunnuntaina aamupäivällä. Mukavaa oli, annettiin tassua, kierrettiin ympyrässä, haisteltiin muita koiria. Kaikki oli eri rotuisia ja eri näköisiä, ihan mukava poppoo oli koolla.

Ensi sunnuntaihin mennessä lupaan että Mauri osaa mennä "Maahan".

Uusinta uutta

Blogi kärsii päivittämättömänä kun juoksen muita kiireitä. Koko elämä on yhtä kiirettä, tai ainakin viimeinen kuukausi. Muutosta selviäminen vei oman aikansa, mutta nyt on sentään kotiuduttu ja kaikki laatikot purettu. Toistaalta, omaan vaatekaappiini en ole edes ehtinyt koskea, vaan työnsin vaatteita sisältävät laatikot suoraan kaappiin ja kaivelen sieltä sitten vaatteita tarpeen mukaan.

Päivittämättömyys johtuu myös osaltaan nettitilanteesta, kotikoneella ei ole vielä nettiä, kun mokkulat oli myyty loppuun ja joudun nyt odottelemaan omaani. Toisaalta työkoneella ei ole kuvankäsittelyohjelmaa, joten tässäkin postauksessa olevat kuvat on suoraan kamerasta.

Käsitöissä valmista ei ole tullut... Töitä on kesken tällä hetkellä noin kymmenen kappaletta, osa tilaustöitä ja osa omaksi. Tässä sitä koittaa sitten tärkeysjärjestystä miettiä kun johonkin työhön tarttuu ja toiset odottaa.

Solveig yllätti kahdesti lyhyessä ajassa, erittäin iloisesti! Lankojen vyyhdistys kesti näin kauan sillä onnistuin sotkemaan yhden vyyhdin niin totaalisesti että sen selvitykseen kului yhteensä 4 työpäivää... Tänään sain urakan valmiiksi, ja tässä hieman otoksia valmiista ja ei niin valmiista vyyhdeistä. Kuvat ovat todellakin suoraan kamerasta, ja ainakin omalla koneella värit näyttävät hailuilta.

Ja muutama pakollinen kuva koirasta. Ensimmäisessä jugurttiparta aamupalalta...

Ja viimeisessä löytö koirankävelytysreissulta, Lemmikki, lempparikukka. Pieni ja nätti, niinkuin allekirjoittanutkin :)

Näihin sanoihin taidan tämän kirjoittelun päättää, sillä kello näyttää pahasti kotiinlähtöaikaa.

Kunnostautumista havaittavissa

Otsikko viittaa ainoastaan käsitöihin, ei koiraan. Koirasta on tulossa oikea pirunpoika.

En tiedä vaikuttaako syksyn odotus, vai mikä, mutta jostain tuli tarve saada vanhoja töitä alta pois. Kaupan takahuoneen seinällä roikkuu lista aloitetuista ja tilaustöistä, josta valmistuneet aina vedän yli. Viime kesänä aloitin Pomatomus-sukat Stepistä. Ensimmäinen sukka valmistui vaivatta, ja jopa yksi pari tilaustyönä. Malliparin toinen sukka vain jäi ja jäi. Otin sitten itseäni niskasta kiinni ja lähdin käymään listaa läpi alusta alkaen. Eli se mikä on ensimmäisenä listalla tekemättä, se tehdään loppuun eikä mitään muuta aloiteta. Mukavastihan tuo pyörähti puikoille, ja lankakin on tosi ihanaa neulottavaa, miksihän tuo sukka yleensä jäi puolitiehen?

Berroccolta tuli Knitbits uutiskirje, ja siellä oli pari ihanaa mallia jotka haluaisin toteuttaa syksyksi. Toisinsanoen jäävät toteuttamatta ajan ja ylimääräisten käsien puutteen vuoksi. Lisäksi nämä mallit oli ainoastaan ostettavissa, eikä meikäläisellä ole luottokorttia...

Syksyä odotan kovasti. Fiilistelen erilaisten syyskatalogien ja syksyisten neuleiden ja höyryävien teekuppien kanssa. Ihanaa kun saa alkaa käyttää kunnon villaista, huiveja ja pipoja... Kaikista ihanin syyskuvitelma menee jotenkin näin... Kävelen töistäpäin kotiin, aurinko paistaa matalalta, ilma on kirpeä niin että nenä punertuu, päällä lemppari neuletakki, pitkä ruosteenpunainen. Tuuli puhaltaa lehtiä kuivassa (!) maassa ympäriinsä ja pakkasen voi jo haistaa. Kotona odottaa itsetehty Minestronekeitto ja tuore leipä ja niiden jälkeen istun sohvankulmaan koira sylissä ja neulon syksyisiä juttuja...

Ja sade ei siis kuulu mun syksykuvitelmiin ollenkaan. Tämäkin aamu oli niin ankea, että Maurikin vaan inisi sylissä ja työnsi pään takinkauluksen sisään kun astuttiin ovesta pihalle. Herra meinaa hienostella, eikä tee tarpeitaan ulos sadekelillä. Keittiöstä siivottiin ykköset ja parvekkeen ovelta kakkoset... No annettakoot anteeksi vielä, mutta toivottavasti se ei koko ikäänsä tee sisälle. Ja varsinkaan kun se ei osaa tehdä paperille, vaan paperin viereen.

Eilen oltiin koko perheen voimin potkimassa palloa. Se tosin jäi pallon perässä juoksemiseen, luun syömiseen ja laukun puremiseen. Niin, ja nukkumiseen.

Ennen reissua otettiin aurinkoa parvekkeella... Huomaa että äiskä istuu sisätiloissa työkseen, eikä tosin nuo arskakelitkään ole olleet parhaimmillaan.

Viereisellä kentällä päristelevää päältäajettavaa ruohonleikkuria oli paras seurata iskän sylistä.

Jalkkisjoukkueen lentelevät pallot houkuttelivat...

Näin meillä vierähti sunnuntai päivä.

Käsitöiden saralta vielä sen verran, että kunnostautuimsta on havaittu myös laiminlyödyn verkkokaupan osalta. Aika-arviota en osaa antaa, mutta kaupan pitäisi olla pystyssä piakkoin.

Nakki-koira

Meidän nakki on ollut kotona jo viisi päivää. Kaikki ok tässä vaiheessa, koira on vielä niin pieni että sitä on helppo kuljettaa sylissä, eikä se hampaat tai kynnet tunnu liian pahalta.


Ensimmäiset 2 yötä meni valvoessa, käytiin varmaan neljä kertaa yön aikana pihalla. Tangomarkkinat eivät auttanet asiaa, kun asutaan niin lähellä keskustaa, että yölliset äänet ja liikenne häiritsi pissimistä, ja sisällehän ne tarpeet sitten tehtiin.


Koiralla on kyllä rytmi kohdallaan. Ensin herätään, käydään ulkona, leikitään ja nukutaan. Tuota toistetaan koko päivä. Eilen oli ensimmäinen päivä kun lähdin töihin. Lauantaina Mauri oli yksin noin 15 minuuttia, ja sunnuntaina jo tunnin. Eilen se jäi touhuamaan olohuoneeseen niin pääsin livahtamaan ovesta.


Tänään oli sitten jo vaikeampaa, nakki huomasi että pakkasin tavaroita laukkuun ja tuli siihen ihmettelemään. Ovelle se kovasti yritti, ja minulla kädet täynnä tavaraa, koitin varovasti jalalla ohjata sitä sivuun että saan välioven vedettyä kiinni, ja tämä roikkuu hampaillaan kengässä kiinni... Sinne se jäi itkemään kun vihdoin pääsin ulos, mutta jäin hetkeksi vielä alas kuuntelemaan, eikä mitään kuulunut.


Haukkuakin meidän Mauri osaa, pari kertaa on miehelle haukahtanut vessaan, kun ovi oli raollaan, eikä se uskalla itse sinne mennä (paitsi tänään se tuli mukana kun menin kuivaamaan lattiaa, lattiapyyhkeessä oli kiva roikkua ja nuolla vettä suihkun lattialta. Vesimittari jäi sitä varmaan vieläkin kaivelemaan, se näyti ilmeisesti monsterilta, kun sitä piti niin kovasti pelätä. Mutta haukkumista ei muuten harrasta. Ei ole vielä vieraille haukkunut edes ulkona, kovasti vaan lähtisi kaikkien mukaan.


Tuhojakaan ei ole vielä tehnyt. Matot maistuu namilta, samoin keittiön kynnys. Saatiin onneksi muuttolaatikoilla estettyä pääsyä pahimpiin johtosokkeloihin. Pihalta löytyy ohuita keppejä ja käpyjä joita on kiva tuoda sisään näytille, ja pentupaketissa ollut krokotiilinmuotoinen dentaluu on herkkua.

Ja tässä pari kuvaa kyseisestä nakkimakkarasta.

Kakkosmamin lainaama patja toimii hyppelyalustana sohvalle. Ja pitäähän sitä toki välillä maistaakin.

Nakkikoirat on siitäkin kivoja, että ne sopii mukavasti makaamaan sylissä pitkittäin. Mauri taitaa samat väsähtäneet tekohymyt kuin ykkösmamikin. Äiti ottanut mallia Frendien Chandlerista :)

Isin kainalossa on mukava ottaa päikkäreitä pitkin päivää. Mauri osaa kuorsata komeammin!

Nyt kun oma kuljetusboksi on tullut tutuksi ja siellä on kiva nukkua ihan vapaaehtoisestikin, käytiin eilen mamit ja Mauri istumassa läheisessä puistossa. Mauri oli villinä, mutta rauhoittui viimein äidin syliin, missä se nukkuikin tunnin verran huppariin käärittynä. Matkaa jatkettiin toisen äiskän luo, eli mun tulevan kämppikseni nykyiseen kotiin. Päätettiin tutustuttaa tulevat elikkokämppikset toisiinsa. Kissa sähisi ja ulvoi parvekkeella, Mauri olisi mennyt tervehtimään lähemminkin. Kissa otti nokkiinsa, mutta kävi sentään kääntymässä kuljetusboksissa.

Jospa ne siitä ystävystyvät... Vaihtoehtoja kun ei ole. Pari viikkoa, ja meillä on yhteinen koti.

Sattuneesta syystä, käsityöt ovat edelleen taka-alalla. Ennen Maurin tuloa vein kotiin vyyhdillisen Colineten Jitterbugia ja bambusukkapuikot, kun luulin että saisin Maurin päikkäreiden aikana neuloa, mutta jääneet on moiset haaveet. En saanut muutakuin katki yhden puikon pään, kun se jäin pyörän pinnojen väliin... Mitähän se siellä ensinnäkään teki.

Juhannuksesta...

Noniin... vihdoinkin hetki kun istun koneella ja mietin, mitähän sitä seuraavaksi tekisi. Tai ei sittenkään, työjuttuja riittää, mutta päivitänpä nyt blogiin pari mukavaakin asiaa viimeisen kuukauden ajalta.

Kaikkea ikävää on sattunut, niitä iloisia asioita riittää laskemaan yhden käden sormet, kun taas pahoja juttuja pitää laskea jo varpaillakin. Mikä ihmeen karman laki se on, että kaikki paha sattuu samaan aikaan. Ja tuntuu myös, että muillekin ihmisille sattuu kaikki kamala juuri nyt. Kesäkuu vuonna 2008 jää varmasti mieleeni koko elämäni karmeimpana ajanjaksona.

Juhannus oli ja meni, olisi saanut olla olematta kokonaan. Se, joka uskaltaa väittää kokeneensa vielä kamalamman juhannuksen, ilmoittautukoot. Juhannusviikonlopun aikana rakas mummuni kuoli syövän riuduttamana, ja myöskin rakas poikaystäväni päätti haluavansa erota. Siinä oli muutamaan otteeseen nieleskeltävä tyhjää, että selvisin pyhien yli hengissä.

Rauhallisissa merkeissä meni juhannus muuten, seuraava kuva liittyy juhannusyön tapahtumiin. Päätinpä kerrankin, kun tilaisuuskin oli, olinhan kerrankin maalaismaisemissa Kurikassa, tehdä taikoja. Keräsin ne seitsemän kukkaa keskiyöllä (vaikkakin saman pellon laidalta) ja laitoin ne tyynyn alle. Unet jääköön vain omaksi tiedokseni :) Kuva otettu siis todellakin keskiyöllä, oli se niinkuin "vanhanajan" tarinoista, juuri suihkusta tulleena, pellon laidalla keräämässä kukkia... Niin harvoin kun tällainen superhyperkaupunkilaisihminen sen saa kokea, pitäähän tilaisuus käyttää hyväksi.

Ja pari muuta kuvaa, lähinnä uuden kameran lähikuvauksen harjoittelua.

Käsityöt ovat olleet jokseenkin taka-alalla, elämäntilanteesta johtuen. Muutaman tilaustyös sain valmiiksi, ja nyt on työn alla mm. kaksi vauvaneuletta, muutama pari sukkia (kröh..), ja ne muut ikuisuustyöt. Mummulleni lupasin, että teen valmiiksi hänen aloittamansa perinnepeiton. Villakangas ja langat on valmiina, sekä joitain ohjeita. Se jää nyt minun päätettäväkseni, minkälainen siitä lopulta tulee, muistaakseni itse kirjontaa ei ollut vielä aloitettu. Se odottaa vielä, en ole edes avannut sitä laukustani, mutta ehkä sitten kun elämä taas tasaantuu.

Elämä tosin ei ole tasaantumassa hetkeen. Ja nyt yksi niistä harvoista ilouutisista: Mauri tulee vihdoin kotiin!!

Tässä Mauri eilen, kasvattaja oli mukava kun tuli mun kanssa auttamaan pannan ja boksin valinnassa. Kamerakin sattui olemaan vahingossa mukana, joten sain räpättyä ensimmäisen kuvan!

Mauri Mäyräkoira teki tuloaan monta vuotta, ja nyt se vihdoin saapuu! Huomisen työpäivän loppuun on vielä odotettava. No, eiköhän se suju siivotessa ja hermoillessa. Suurkiitokset vielä Hekulle, jota ilman Mauri ei varmaan olisi vieläkään tulossa... :)

Eli kun yksi mies elämästä lähtee, niin toinen tulee tilalle... Näin karkeasti sanottuna. Onneksi saan vielä henkistä tukea ensimmäisinä viikkoina, sitten muutamme Maurin, kaverin ja hänen kissansa (!) kanssa uuteen asuntoon. Eiköhän me selvitä yhdessä.

Ja te uskolliset ja innokkaat lankaostoksillakävijät saatte varmasti tutustua nuoreen herraan jossain vaiheessa kaupalla, neuletapaamisiin Mauri tulee varmaankin alussa mukaan, kun en raaski toista jättää ihan koko päiväksi yksin kotiin. Ja nyt mulla on joku, jolle neuloa tooooooosiiiii pitkiä villapaitoja!!