Hups... Blogi on ollut päivittämättä jo joulukuusta lähtien. Kiire, kiire ja vielä kerran kiire ja muut työt ovat menneet edelle. Jospa nyt koittaisin ottaa hieman kiinni.
Aloitetaanpa kotijutuilla. Nakki on kasvanut makkaraksi. Sen sain tuntea esimerkiksi viime sunnuntaina luolaharjoituksissa. Vähän alle vuoden vanha on vielä niin arka että se pelkäsi muita koiria jotka innoissaan haukkuivat ketulle, ja tärisi kylmästä loskan keskellä. Tästä johtuen kaniskelin sitä kainalossa, ja kädethän siinä kipeytyivät, seuraavana päivänä tuntui kuin olisi tehnyt isommankin käsireenin. No käyhän se noinkin, minua ku ei salille saa sitten millään. Paitsi ehkä huomattavan suuresta rahallisesta korvauksesta.
Tässäpä pari kuvaa eiliseltä, luita on taas kulunut urakalla. Savustetut ovat tällä hetkellä suosiossa, emännän mielestä ne haisee järkyltä, mutta Maurin mielestä herkulta. Luu kalutaan melkeinpä poikkeuksetta yhdeltä istumalta. Sohvakin saa osansa, niinkuin kuvista näkyy. Mutten jaksa stressata, pestään sohva sittenkun jaksetaan. Tai päällystetään entistä kivemaksi.
Eilen emäntä palasi töistä herkkujen kera. Mustissa ja Mirrissa iloiseksi yllätykseksi painiskelivat kaksi Englanninbulldogia. Töminä ja murina oli aikamoista kun ne kinastelivat samasta lelusta. Selvisin kuitenkin hengissä kassalta ulko-ovelle, vaikka välissä piti väistää päällevyöryviä koiria. On se kumma kun muovipussissa olevat luut, jotka ei omaan nenään haise juuri miltään, huomataan lipaston päältä. Asetin ne sinne vielä huomaamattomasti, että kai niistä niin vahva löyhkä lähti että koira arvasi jotain olevan tekeillä. Ihmettelin jo, kun tuli hetkeksi taas niin rauhallista. Siellä se istui lipaston edessä, katse herpaantumattomasti kiinnitettynä muovipussin kätkemiin herkkuihin, toivoi ilmeisesti että pieni huokaileva vikinä olisi saanut tiputettua pussin lattialle. Oli pakko napata kuva.
Ja toinen syy miksi välillä asunnossa vallitsee hiljaisuus ja rauha, jolloin kissakin saa hengähtää, on tämä:
Suolestus, teurastus, höyhennys, miten sitä nyt haluaa kutsua. Yhden emännän pehmolelun se sai jo tuhottua. Ei ihan kokonaan, mutta naama siltä siiliraukalta on parsittu jo niin monesti, että se on käytännössä katsoen päätön. Tai siis kasvoton. Joten siirryimme suosiolla kirpparipehmoleluihin. Marsupilami oli ihan ehdoton. Metrinen häntä lähti heti kättelyssä, sitten korvat ja käsi. Sitten johonkin kulmaan tuli reikä josta täytteet oli mukavaa nyhtää ulos. Vieläkin niitä löytyi jostain, sillä marsupilami on ollut langanlaiha jo hetken. Mennyttä on myös pesukarhu joka kotiutui yhtäakiaa marsupilamin kanssa. Ei suurta rahallista menetystä, 50 senttiä lelusta, ja noin pitkään kestävä ilo ja touhu. Uusia pitäisi silti jo hakea.
Lopuksi muutamia pentukuvia, joita löysin aivan sattumalta työkoneen sisuksista.
Emännän sairasvuoteella. Mäyräkoirat on erittäin päteviä voimaeläimiä. Kunhan ei ryhdy itse liian dramaattiseksi sairastajaksi.
Jaakkosedän crocksi. Se piti toki vielä tuossa vaiheessa raahata omaan koppaan ja käpertyä sen päälle rullaksi nukkumaan. Taisi olla popossa myös kiitettävä rivistö pieniä reikiä...
Viimekesältä Linnapuistosta. Mahtavan mukava paikka, joko katsella jalkapalloharkkoja jäätelöä syöden ja jotain virkistävää juoden tai sitten makoilla hieman kauempana ottamassa aurinkoa. Tässä jälkimmäistä.
Muuttopäivänä. Raskasta oli tämän pienen reissaajan elämä... Onneksi joka kulmassa oli avonaisia laatikoita tai kasseja joihin rullautua kunes pahin oli ohi.
Uutta kotia ihmettelemässä.
Uuden kodin keittiössä. Itse koira on kasvanut, tassut pysyneet aikalailla samankokoisina.
Entisen kodin takapihalta. Tuokin reissu oli yhtä tappelua kun kassissa eväät ja vesipullo kiinnitti kaiken huomion, eikä emäntä ehtinyt kärventää itseään siltä sähläämiseltä.Tulevaa kesää odotellessa...
